Leikkikeskus Hy-Land P4 on sekä julkiseen (standardi EN1176) että yksityiseen käyttöön sopiva, liukumäet sisältävä leikkikeskus, jossa on kaksi toisiinsa oleskelutasolla kytkettyä leikkitornia. Torneja varjostaa hieno harjakatto ja molempiin torneihin pääsee kapuamaan omia tikkaitaan pitkin. Lisäksi molempien tornien alla on sokkeliin rakennettu hiekkalaatikko, joten leikkikeskukseen mahtuu samanaikaisesti useampikin pieni hiekkaleipuri. Leikkikeskukseen kuuluu myös 3 metriä pitkä vihreä liukumäki sekä kaksi keinua, joista leikkeihin saa entistä enemmän vauhtia.Leikkikeskuksen suunnittelussa on otettu huomioon turvallisuuden lisäksi myös monikäyttöisyys. Hy-Land onkin oikea tuote kun leikkitelineen sijoituspaikkana on koulu, päiväkoti, taloyhtiö, leirintäalue, uimaranta, kunnan puisto, huoltoasema, hotelli tai muu julkinen alue. Hy-Land -leikkikeskus ei vaadi juurikaan huoltoa, mutta sen turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti. Pakkauksessa on mukana lokikirja tarkastusten merkitsemiseksi muistiin.Leikkikeskus toimitetaan itse koottavana rakennussarjana, jossa on mukana kaikki tarpeellinen leikkikeskuksen asentamiseen. Ohjeellinen kokoamisaika kahdelta henkilöltä on 17 tuntia. Jos tuote kiinnitetään pehmeälle alustalle, tarvitaan lisävarusteena saatavia, siihen tarkoitettuja maa-ankkureita 5 pakkausta (yhteensä 10 ankkuria) ja noin 410 litraa betonia.Hy-Land -leikkipaikat on suunniteltu huolellisesti parhaan mahdollisen turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki Hy-Land -leikkipaikkatuotteet ovat saaneet saksalaiselta TÜV Rheinland -tarkastuslaitokselta eurooppalaisen EN 1176 -standardin mukaisen tyyppihyväksynnän. Määräaikaistarkastusten ja -huollon hallinnoimiseksi kaikista tapahtumista on pidettävä kirjaa. Leikkipaikat on pystytettävä iskuja vaimentavalle pohjalle eurooppalaisen EN 1176 -standardin mukaisesti. Yksi vaihtoehto alustaksi on lisävarusteena saatavat kumilevyt.Tuotetiedot:Tuotemerkki: Hy-LandTakuuaika: 24 kkGTIN-koodi: 5705858041179Tuotteen mitat:Korkeus (cm): 400Leveys (cm): 640Syvyys (cm): 770Pituus (cm): 770Tuotteen ominaisuudet:Valmistajan tuotenumero: 810-104SMOleskelutason korkeus: 1,5 mTurva-alueen pituus: 12,6 mTurva-alueen leveys: 8,0 mTurva-alueen kokonaispinta-ala: 98 m2Käyttäjiä kerrallaan enintään: 8 (lapsia, 3-12 vuotta)Ohjeellinen kokoamisaika kahdelta henkilöltä: 17 tuntiaPakkauksen sisältö:Puutavara (valmiiksi oikeaan mittaisia komponentteja, painekyllästetty mänty, tolpat 90x90mm, ruoteet 45x70mm, laudat 22x145 mm)AsennusohjeetKiinnitystarvikkeetPulttien muoviset suojapäätVääntimen kärjet ja poranterätVatupassiTorniin kuuluvat pulverimaalatut tartuntakahvatLiukumäen asennustarvikkeetTyyppikilpiMaa-ankkurit kovalle alustalleLokikirja turvallisuustarkastuksia vartenHiekkalaatikon alustaHiekkalaatikon kissaverkkoKaksi keinuaKeinujen ketjut ja kiinnikkeetMallista riippuen tikkaiden askelmatPakkauksen mitat ja paino:Rahtipaino (kg): 846,11